sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kirppislöytöjä ja lisää toreja


Perjantaina vaihdoin majapaikkaa kun perheen isä palasi kuukauden työreissulta muutamaksi päiväksi ja ne halusi viettää yhdessä aikaa vain perheen kesken. Löysin tällä kertaa paikan couchsurfing (sohvasurffaus) sivuston kautta, jossa ihmiset haluaa majoittaa matkailijoita tavatakseen uusia ihmisiä eri maista. Tai minun tapauksessani samasta maasta eli löysin siis suomalaisen tytön joka on täällä asunut jo seitsemän vuotta.



On ollut tosi hauska ja myös outo puhua suomea täällä jonkun muun kuin Jessen kanssa ja välillä ollaan jopa vahingossa puhuttu englantia keskenään :)

Perjantai iltana käytiin ulkoilma elokuvissa katsomassa dokumentti yli 85 vuotiaista maailmanmestaruuskisoihin treenaavista pingispelaajista. Oli kyllä tosi hauska ja paikka oli ihana.


Eilen käytiin aamulla läheisellä kirkolla, jossa on joka lauantai aamu kirppis. Löysin kaksi mekkoa ja topin ja maksoin niistä yhteensä vain 6 dollaria! Mikä löytö! Sieltä ajettiin tytön anopin luo lounaalle ja vilvoittelemaan uima-altaalle.


Lisäksi ollaan käyty paljon eri toreilla, niitä on melkein joka päivä jossain joko aamuisin tai iltaisin. 

Iltatori meren rannalla


Tulishow

Aamutori puistossa

Torialue kauempaa

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kahden viikon "LOMA" :D


Otettiin kahden viikon loma toisistamme ja Jesse lähti Cairnsiin kalastamaan veljensä ja isänsä kanssa ja minä jäin tänne helpx perheeseen asustamaan siksi aikaa. Perheeseen kuuluu äidin lisäksi (ja isän joka on työmatkalla tällä hetkellä) 19v ja melkein 3v tyttö ja 1v poika. Tosi hauska päästä pitkästä aikaa hoitamaan lapsia :) vaikkakin tyttö on ilmeisesti pahimmassa uhmaiässä tällä hetkellä.





Ihanaa oli päästä hetkeksi pois teltan kuumuudesta ILMASTOITUUN taloon! Suihkun jälkeenkin pysyy raikkaana pidempään kun 2 minuuttia. Sain kuitenkin heti pikkuflunssan ja nyt on ääni vähän käheenä.

Töihin kuuluu lastenhoitamisen lisäksi perussiivousta ja vähän puutarhahommia. Olen päivät yksin kotona, kun lapset on päiväkodissa ja äiti töissä, joten saan onneksi tehdä siivoushommat rauhassa ilman lasten “apua”. Tänään aamulla siivosin etupihalta kauhean kasan kuivia lehtiä ja kuolleita kasveja. Yritän tehdä työt aina heti aamulla ennen 10, kun on vielä mukavan viileää (30 astetta), jonka jälkeen voin rentoutua takapihan uima-altaalla.



Ja koska täällä on niin kuuma koko ajan, suurin osa vapaa-ajasta ollaan vietetty ilmaisissa vesipuistoissa lilluen.





maanantai 16. syyskuuta 2013

TAAS oltiin juhlimassa


Juhlittiin lauantaina mun synttäreitä täällä Darwinissa. Mentiin nelistään syömään casinolle syö niin paljon kuin jaksat` buffettiin. Siellä oli vähän kaikennäköistä ruokaa, katkaravuista ja mustekaloista aina lasagneen ja pastaan. Minä maistoin ensin vähän kaikkia ruokia, mutta keskityin sen jälkeen siihen pääasiaan eli jälkiruokiin. Oli erilaisia leivoksia, lettuja, jätskiä, mousseja, hyytelöitä jne. Ainoa mitä puuttui oli suklaakakku.

Drinkkilipulla saatu synttäridrinkki


Huomaa muut vielä syö, minä olen jo siirtymässä seuraavaan ruokalajiin.

Kun olin saanut syötyä jo kaikkia jälkiruokia sopivasti, tuli ravintolan henkilökunta yllättäen laulamaan paljon onnea vaan ja tuomaan mulle palan SUKLAAKAKKUA oikein kynttilöiden kera.

Nimikin melkein oikein

Liityttiin päivällä pöytää varatessa casinon jäseniksi, koska  A. se oli ilmaista B. saatiin sillä 6 dollaria alennusta buffetista C. saatiin ilmainen drinkkilippu. Lisäksi saatiin vielä ilmaista pelirahaa, että voitiin mennä pelaamaan. Muut sai 15 dollaria, minä synttärisankarina 25.

Ja minä vielä voitin! 18 dollaria! Enkä tajunnut koko pelistä edes mitään, painoin vaan yhtä nappulaa ja kattelin ruudun tapahtumia. 


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Litchfieldin kansallispuisto


Litchfieldin kansallispuisto on toinen suosittu kohde täälläpäin. Se on vain 1500 neliökilometriä iso. Vietettiin siellä kaksi yötä. Ensimmäisenä suunnattiin alueelle, missä on super isoja termiittikekoja. En voi ymmärtää miten niin pienet eläimet voi rakentaa jotain noin isoa.



Koska oli niin kuuma, päätettiin jättää kävelyretket vähemmälle ja keskittyä vesiputouksiin. Ja siellä vesiputouksissa oli vettä vaikka onkin kuivakausi.

Florence falls

Cascades

Tjaetaba falls



Wangi falls

Osa rentoutuu uimalla ja lillumalla, toiset tykkää ottaa kasan kiviä syliin ja mennä pohjaan puhaltelemaan kuplia. Tapa kai se on sekin.


Lounastauko muurahaisten kanssa. 




Matka