tiistai 26. helmikuuta 2013

Sadetta ja myrskyä


Täällä on ollut vaan sadetta viime päivät ja viikonloppuna oli kauhee myrskykin vielä. Jossain päin Sydneytä on ollut pahoja tulvia ja jotain taloja oli kärsinyt tuulen ja kaatuvien puiden takia. Täällä onneksi alakerta vaan vähän tulvi. Torstaina pitäisi kuulemma taas myrskytä vielä vähän lisää. Ollaan kuitenkin parina aamuna ehditty vähän tehdä töitä ennen kun on alkanut satamaan. Täällä on usein silleen, että aamulla näyttää vielä hyvältä, aurinkoa ja lämpöä ja sit iltapäivästä alkaa taas satamaan. Eli päivät menny aika pitkälti leffoja katellessa ja netissä hengaillessa.



Aloin viikko sitten vihdoin urheilunkin. Päätin alkaa käymään iltaisin kävelylenkillä. Vielä en siis tosin ole kertaakaan oikeasti päässyt kävelemään, kun joka ilta on satanut aivan kaatamalla, mutta ajatus kai se on tärkein. :)

perjantai 22. helmikuuta 2013

Goulburn river


Eilen tultiin takas kotiin taas, oltiin kaksi yötä ton isän kanssa Goulburn riverin kansallispuistossa näiden farmilla. Ajomatka sinne kesti noin viisi tuntia. Lähin kaupunki oli nimeltään Merriwa. Siitä kesti vielä noin tunti semmosta hiekkatietä pitkin ja oli meinaa vähä töyssystä menoa! Se farmi on ihan joen vieressä tai oikeastaan joen ympäröimä, joten se tie menee siitä joen yli. Siellä oli tulvinut vähän aikaa sitten ja vesi oli vieläkin sen verran korkeella, ettei päästy autolla ajamaan vaan piti jättää auto toiselle puolelle jokea ja kävellä loppumatka.




Otettiin autosta siis kaikki tarvittava ja kahlattiin niiden kanssa joen yli, vettä oli noin lantioon asti. Mä tietenkin astuin johonkin kuoppaan ja horjahdin ja potkasin varpaani täysiä päin kiveä, joten se on nyt luultavasti murtunut.



Siellä farmilla ei ollut paljon mitään, asuntovaunu ja pieni vaja. Me nukuttiin asuntovaunussa ja toi isä nukku teltassa. Maisemat oli tosi hienot, olisi ollut kiva kierrellä ja tutkia, mutta koska en voinut kävellä kunnolla niin lähinnä istuin koko kaksi päivää retkituolissa ja kattelin ympärilleni. Löysin kyllä kävelykepin itelleni, joka edes vähän helpotti kävelemistä. En silti voinut tehdä pitkiä retkiä, kun alko särkee varvasta heti ihan hirveesti.


Jesse ´suihkussa´. Jesse oli sitä mieltä, että jos sillä olisi kotonakin tommonen joki niin se ei kävisi ikinä suihkussa, koska toi oli paljon kivempaa.



Nähtiin myös kenguruita! Niistä on tosi vaikea saada kuvia, koska ne hyppii heti karkuun kun menee vähänkään lähelle. Siellä on kuulemma myös paljon käärmeitä, mutta niitä ei onneksi nähty.






Matka